Reissun päiväkirja

Tässä meidän kävelymme pääkohdat, niin kuin me ne muistamme.

Maanantai aamu kello 6.00. Seisomme Jyväskylän matkakeskuksella ja tunnelma on mahtava. Ainoat tunnelmaa rasittavat tekijät ovat: tähän aikaan herääminen (normaalisti Topin nukkumaanmenoaika) ja se pieni tekijä, että me näytämme aivan pultsareilta. Nopeat kiitokset kyydistä bussiasemalle ja autoon odottamaan viikon antia.

Joskus kahdeksan jälkeen hyppäämme pois bussista, tai onnikasta ja tässä vaiheessa ajatus iskee tajuntaan: Olemme noin kahdensadadan kilometrin päässä kotoa ja rahaa meillä on yhteensä 8,20€. Tässä vaiheessa homman peruuttaminen on mahdotonta.

Alamme ripustaa tavaroita olkapäille ja tajuamme, että niitä on liikaa. No, yritettävä on.
Viereinen ABC-huoltoasema saa luvan toimia suolan lainaajana ja viimeisenä sanitaationa ennen tietä. Sami päättää että tästähän oikaistaan huoltoaseman pihaan ja koska Sami sanoo "minä tiedän tämän" ei siinä sitten ole kinaamista. Muutaman sekunnin päästä sami taistelee jalkaansa irti mudasta, onneksi se upposi vain nilkkaa myöten. Tässä vaiheessa alkaa nauru, kuitenkin vain Topin osalta. Harhautamme lattiaa luuttuavaa siivoojaa kauniilla tervehdyksellä ja silmiin katsomisella ja marssimme vessaan. Kenkäpesun jälkeen poistumme rikospaikalta jalan noin 5-6 kilometriä Pyhäjärven suuntaan.

Seisomme Pyhäsalmikyltillä ja ihmettelemme missä on Pyhäjärvi. Pyhä kuin pyhä ja salmi saa kelvata, joten sinne. Raahustamme kylän läpi ja otamme tauon kaupan nurkalla, kengät kiristetään ja jalkoja lepuutetaan hiukan. Ensimmäiset näkkileivät maistuvat yllättävän hyvältä ja päätämme lurauttaa laulun. Katusoitosta palkaksi saamme juttuseuraa ja muutaman euron. Ukon kanssa turistaan kaikesta musiikkiin liittyvästä ja käy ilmi että tämä mies on muusikko muiden ohessa. Ukon meriitteihin kuuluu mm. kansanopistotason rumputunteja ja esiintyminen eräässä humppabändissä. Lopuksi ukko ajaa vielä teiniviritteisen toyotansa kaupan eteen ja esittelee muutaman kappaleen Elvistä poppikoneistaan, komeita komppeja. Tämän keikan saldo oli 6,70€ joten olemme rahoissamme. Ostamme omenoita nötköttiä ja pari pulloa Olvin välikaljaa matkaan.

Lähdimme kävelemään oikeaan ilmansuuntaan ja otimme oikoreitin soratien kautta. Pääsimme sille tielle, mikä oli paikallisten mukaan vilkkaasti liikennöity! Liftaus ei onnistunut, mutta tiellä meitä kohti käveli pitkä mies vesuria heilutellen. Tilanne oli jossain määrin pelottava, mutta miehen tarkoitus oli kuitenkin vain auttaa. Hän kertoi, että kilometrin päässä olisi hyvä liftauspaikka, joten lähdimme kävelemään. Käveltyämme noin kaksi kilometriä, näimme tienhaaran noin 500m.n päässä.

Ehdimme liftata noin 10 minuuttia ja eteemme pysähtyi hopeinen Mercedes-Benz. Mersustahan ei voi kieltäytyä, joten ei muuta kuin kyytiin. Paikallinen Professori heitti meidät Kiuruvedelle ja setä tarjosi vielä kiertoajelunkin. Jalkauduimme ja suuntasimme paikalliselle pyhälle maalle, kirkon taakse nauttimaan näkkileivät ja keskioluet. Istuimme Pallopajun juurella ja suojasimme takapuolemme kevytpeitteellä liialliselta kosteudelta, joka Samin sanojen mukaan "pyrki absorboitumaan vaatteisiimme kuohkeasta kirkkomaasta".

Tämän kevyen, mutta ah niin maukkaan lounaan jälkeen valitsimme rantareitin, joka sivutti vanhainkodin ja vei meidät pikitien varteen. Jostain syystä tapasimme tiellä toisen unhoon jääneen suuruuden. Tämä mies kertoi menevänsä parhaillaan kauppaan hakemaa hiukan evästä ja olevansa urheilumies sekä mm. hiihtäneensä Veikko Hakulisen kanssa, joka sittemmin jäi auton alle. Tämän antoisan keskustelun jälkeen siirryimme odotusalueelle Iisalmi-kyltin kanssa.

Odotimme kyytiä noin 7-minuuttia, jonka jäkeen eteemme pysähtyi farmarigolf. Tämä auto toi tullessaan erikoisen tapahtumien sarjan. Riitta-niminen hymyileväinen nainen poimi meidät kyytiin ja kertoi olevansa menossa Kuopioon. Riitta kysyi, että haittaisiko meitä jos hän poikkeaisi ottamaan mökiltä lenkkikenkänsä. Meillä oli Samin kanssa vain aikaa ja Riitta lupasi vielä pullakahvit, joten mikäs siinä. Mökillä oli samaan aikaan Riitan sisko miehensä kanssa sekä Riitan Veli. Meille tarjottiin uusiaperunoita, kyljyksiä, makkaraa ja vielä päälle ne pullakahvit. Tämä vieraanvarisuus oli niin yletöntä, että vieläkin mietin oliko kyseessä uni. Soitimme mökin tuvassa muutamia kappaleita joita kaikki kerääntyivät kuuntelemaan ja tunnelma oli äärimmäisen herkkä. Soittajarentuille annettiin vielä lisäkiitoksena vastusteluista huolimatta muutama euro rahaa ja sokeriksi vielä pullot keskiolutta matkaan. Jos tällaista matkaa tekevä voi kohdata jotain vaikuttavampaa, kuin nuo hetket tuvassa, niin se ei enää ole totta. Riitta heitti meidät vielä Iisalmen bussiasemalle, jossa sanoimme näkemiin ja lähdime eteenpäin.

Poikkesimme ostamaan Citymarketista omenoita ja illaksi tölkit paikallista Olvia. Katselimme joen varressa maisemia ja mietimme äskeistä kokemusta mökillä. Iisalmenympärikävely toi meidät Olvin pihaan, mahtava nähtävyys meidänkaltaisillemme kavereille. Kuvassa sami toivoo olevansa humaloissa. Kävelypelillä lähdimme siirtymään kohti leirintäaluetta, jonne oli matkaa sellainen seitsemän kilometriä. Istuimme taukoilemassa puistonpenkillä, kun tapasimme Siskon ja sen veljen (16v/14v). Mukavat ja järkevän oloiset nuoret kävelivät meidän kanssamme hetken aikaa ja saimme vinkin kokeilla paikallista iltaliftausta. Tässä vaiheessa isot pisteet tälle paikalliselle liftauskulttuurille. Menimme tienvarteen ja naureskelimme, että noinkohan. Muutaman minuutin päästä istuimme mukavasti auton takapenkillä. Nämä nuoret miehet olivat myös soittajamiehiä, vaikkakaan emme saaneet mitään demoa kuulla.

Saimme kuitenkin kyydin leirintään, jossa kiitimme kauniisti ja räpsäisimme kuvan. Menimme leirinnän ranta-alueelle istuskelemaan hetkeksi ja miettimään nukkumismahdollisuuksia. Kartan mukaan vieressä oli Juhani Ahon museo, joka sijaitsi niemessä. Rauhallinen paikka löytyi viimein ja saimme syötyä iltahernekeiton. Painuimme unelle kuusen alle ja ryhdyimme vastaanottamaan seuraavaa koettelemusta, josta emme vielä tienneet mitään.


Yöllä heräsimme molemmat järkyttävään kylmyyteen (Suomen kesä, 4astetta). Vedimme kaikki vaatteet päällemme ja yritimme tutista vielä muutaman tunnin.

Hyvin valvotun yön jälkeen kamat kasaan ja väsyneenä ja kylmissään eteenpäin, se oli aamun henki. Menimme leirintäalueelle ja suoraa suihkuun, harvoin on kuuma vesi ollut niin mukavaa. Suihkun ja siistiytymisen jälkeen paistoimme nötköttiä ja söimme näkkileipää, puolet ihmisyydestä palasi. Seitsemän kilometrin siirtymä kohti keskustaa ei tuntunut enää edes matkalta. Aurinko paistoi ja mieli oli korkealla. Poikkesimme jonkun Prisman pihassa hiukan katusoittamassa ja ennen kappaleen loppua virkaintoinen, mutta muuten masentuneen oloinen naisvartija tuli mutisemaan jotain. No, yhtä kaikki saimme tuon vajaan kappaleen aikana 12€. Yritimme soittaa vielä seuraavan kaupan edessä, mutta tieto vaarallisista rikollisista oli kantautunut walkietalkiella jo tänne asti. Iisalmen ytimessä soittelimme muutaman kappaleen torikahvilassa. Kahvilan isäntä tarjosi meille tuoreet munkit ja parit kahvit ja tässä vaiheessa munkki kyllä maistui.

Yritimme löytää sopivaa terassia jossa soittaa ja tienata mahdollisesti hiukan juomaa tai rahaa. Minkäänlaista terassia ei löytynyt, koska eihän Iisalmessa ole kuin jonkin verran yli 20000 ihmistä. Yksi kahvittelupaikka löytyi ja sen terassilla istui seurue koirineen. Juttelimme hetken niitä näitä ja nämä mukavat ihmiset tarjosivat meille kyytiä Lapinlahdelle. Tämä olisi vasta puolessa matkassa Kuopioon, mutta ei meillä ollut muutakaan suunnitelmaa.

Muutaman hetken kuluttua istuimme auton takapenkillä koiranpennut sylissä. Lapinlahdella kävimme oppaidemme kanssa katsastamass Raija Weisenbergin Ateljeen. Meidät vietiin parhaalle mahdolliselle jatkoyhteyspaikalle Lapinlahden Nesteelle.

Tällä surullisen kuuluisalla paikalla yritimme kyytiä ainakin kahden tunnin ajan, mutta turhaan. Eräs kylänmies tarjosi meille yösijaa parin kilometrin päästä, lupasi illalliset ja sanoi vielä voivansa soittaa meille huomenna jatkokyydin, koska oli hankkinut juuri puheaikaa. Tämä tarjous oli enemmän kuin jalomielinen, ottaen huomioon tarjoajan taloudellisen tilanteen. Otimme kuitenkin viimeiset rahamme kasalle ja ostimme bussiliput kuopioon.

Olimme päässeet pois Lapinlahden haastavasta tihkusateesta ja istuimme mukavasti linja-auton takatilassa. Kengät pois jalasta ja jalat perässä sijaitsevan moottorin lämmittämän lattian päälle, nyt olo oli kuin herroilla pirssissä. Hiukan ennen Kuopiota sadepilvet väistyivät ja ilta-aurinko alkoi paistaa.

Kuopion ilta ei ollut mitenkään valaiseva kokemus, eräs vanha tuttu ravintolapäällikkö lupasi tarjota oluet, jos poikkeamme sisällä. Pidimme nopean palaverin reissun periaatteista ja houkutuksesta huolimatta jätimme menemättä. Suuntasimme puijolle päin ja teimme pusikkoon pienen tulen, jossa iltahernekeitto lämpesi. Sitten kasasimme laavun ja kävimme unille.

Edellisen yön kokemuksista opimme, että kaikki vaatteet päälle ja vasta sitten makuupussiin. Tämä varotoimi ei auttanut sitten yhtään, yö oli lähes yhtä kylmä ja varmasti vielä kosteampi kuin edellinen. Aamu valkeni korvasäryn saattelemana, varmaa oli, että apteekkiin pitäisi päästä. Kokeilimme vanhankansan "puhalla tupakansavua korvaan" -kikkaa, luulisin että se ei auttanut yhtään. Ilman rahaa, kelakorttia ja matkavakuutuskorttia oli huono hankkia apua, joten ajattelimme hankkia keskustasta hiukan rahaa bussiin ja aamupalaan.

En voi suositella katusoittoa Kuopion torilla kenellekkään. Ainakin kolmesti meidät häädettiin pois, aina toistaan paremmalla syyllä. Kai Kuopiolaiset ovat nähneet kaiken, koska juuri yhtään rahaa emme tehneet. Saimme laukkuumme muutaman kahvilipun. Tämä oli aamupäivän paras tarjous, joten lähdimme navigoimaan.

Puolessa matkassa hoksasimme olevamme menossa ns. uskiskahvilaan, mutta se ei meitä oikeastaan mitenkään häirinnyt. Perillä meidät toivotettiin tervetulleiksi ja mukavan oloiset tytöt kysyivät meiltä hymyillen -Otatteko paahtoleipää ja mehua? Tällainen tarjous meille esitettiin, otimme tämän tarjouksen vastaan ja saimme vielä kahvit ja munkitkin. Mieliala nousi välittömästi verensokerin mukana. Juttelimme Metroseurakunnan kahvilassa muutamia hetkiä ja rupesimme tekemään lähtöä. Eräs paikalla ollut mieshenkilö tarjosi meille autokyytiä sinne minne me olimme menossa. Jonka jälkeen hän kysyi, minne me olimme menossa. Olimme tästäkin aivan äimänä, mutta tämänkin tarjouksen me hyväksyimme. Teimme lähtöä ja tytöt tulivat vielä ulos soittamaan ja laulamaan meille muutaman kappaleen. Tässä paikassa tuntui oikea lähimmäisenrakkaus.

Suonejoen huoltoasemalla tankkasimme Kuopion torin tuotoilla (muistaakseni 3-4€) tämän ystävällisen miehen autoa ja kiitimme matkasta. Suuntasimme paljon odotetulle R-kioskille, jossa meidän pakettimme odotti! R-kioskin edessä Samin ilme oli epäuskoinen, kun sanoin että ei sielä meille mitään pakettia ole ja vetäisin paketin repustani. Hetken jouduin selittämään, että miksi en ollut kertonut mukanani olleesta käteisestä, kun meitä koeteltiin tiellä. Vasta kun juoksin apteekkiin Sami taisi muistaa koko homman idean. Sain särkylääkettä ja sitten suuntasimme miettimään illan majoitusta ja aktiviteetteja.

Varasimme pitkällisten neuvottelujen jälkeen huoneen majatalosta, mutta ilman petivaatteita ja aamupalaa. Näin saimme säästettyä pitkän pennin ja kaikki loppu raha olisi käytettäväksi ruokaan, juomaan ja bussilippuun. Lähdimme tutustumaan kylään ja kierroksen jälkeen istuimme siwan lastauslaiturilla reissubiisiämme rämpytellen.
Vaikka meillä olikin nyt muutama kymppi rahaa taskussa polttelemassa, niin jotain pientä erikoisuutta oli vielä luvassa. Vielä siinä vaiheessa emme sitä tajunneet, kun siwan työntekijä vei roskat ja lähti vuorosta. Tuo roskien vienti kuitenkin kiinnosti jossain määrin ja kävimme tarkastamassa mitä vuorosta lähtenyt nainen oikein roskiin heitti. Huomasimme yllätykseksemme, että roskiksessa oli jääkaappikylmiä wieninleikkeitä joissa oli vielä päiväystä, appelsiineja, sämpylöitä ja salaattia, joka oli paremmassa kunnossa, kuin monesti myynnissä olevat kaverinsa. Illalliseksi valmistimme majapaikassamme Wieninleikkeet ranskalaisilla, leikkeiden päälle paistettua appelsiinia ja juustosämpylät salaatilla, hintaan 0,69€.

Alkuillasta katselimme, kun Suonejoen Miss mansikka ja muut tytöt poimivat punaisia kiviä torilla. Sitten kävimme saunassa, joka ei sekään ole ollut aikoihin niin mukavaa. Päätimme saunan jälkeen vielä poiketa paikallisessa keskiolutkuppilassa. Niinpä...

Outo kylä tuo Suonejoki, koska karaokea laulamalla sai ilmaista kaljaa baarissa! Otimme kitarat mukaan ravintolaan ja saimme henkilökunnalta luvan kilauttaa muutaman kappaleen. Muuta ei sitten tarvittukaan. Meiltä tiedusteltiin heti, että miten meitä voi kiittää ja vastasimme, että jos kolehdilla saamme oluet, niin homma on selvä. Kolehdilla saimme loppujenlopuksi useamman ja eräät rakennusalan työmiehet pitivät huolen siitä, että se ei jäänyt siihen. Kun tähän soppaan lisätään vielä yksi vanhempi ukko, joka tykkäsi ostella kossuvichyjä, niin paletti oli selvä. Kun olimme lähdössä nukkumaan päin, niin eräs vanhempi leidi halusi vielä tarjota soittajille ruoat grilliltä. Istuimme siis siinä ravintolan terassilla ja tämä naikkonen kipaisi meille ruoat pöytään, vieläkään en tajua. Maha täynnä, hyvillä mielin ja kummissaan painuimme nukkumaan.

Aamupäivällä kamppeet pakettiin ja paikalliseen pitsapaikkaan säästyneillä rahoilla. Sitten loput rahat matkahuollon tiskille, liput kotiin ja viimeisillä hiluilla kaksi kuppia kahvia, tottakai tinkasimme. Asemalla täydentelimme päiväkirjan tietoja, jotta mitään olennaista ei jäisi kertomatta. Siltikään kukaan ei pelkkien näiden sanojen ja kuvien kautta voi mitenkään tajuta miten hieno kokemus tämä reissu oli!

Ensi kesänä homma tulee olemaan ainakin viikon mittainen, jos kykenemme töistämme irrottautumaan, niin sitten pidempi.

Pysykää kuulolla, ensi kesänä nähdään!

Tässä vielä reissubiisimme ensiesitys.